Matkapäiväkirja: Montenegro a la Kati ja Sirkka

Viimevuotisen Kroatian-matkan innoittamana joukko senioreita päätti tehdä syyskuussa uuden reissun. Tällä kertaa naapurimaahan Montenegroon.
Meitä oli mukana 40, ja majoituimme kahteen hotelliin: Taraan ja Montenegro Beach Resortiin. Me asuimme jälkimmäisessä.

Montenegro on pieni valtio, joka sijaitsee Balkanilla Adrianmeren rannalla. Maalla on pitkä historia, ja sillä on ollut paljon eri isäntiä, muun muassa korinttilaiset, roomalaiset, slaavit, ottomaanit ja venetsialaiset. Viimeisimpiin vaiheisiin kuuluvat oma kuningaskunta ja vuosikymmenet osana Jugoslaviaa. Nyt Montenegro on itsenäinen tasavalta. Siellä puhutaan serbiaa, myös jonkin verran englantia, italiaa, saksaa ja venäjää. Valuutta on euro. Suurin osa maasta on asumatota vuoristoa, nimi Montenegro tarkoittaa mustia vuoria.Tasaista on vain pääkaupunki Podgorican seudulla. Asutusta on jokien varsilla ja meren rannalla. Asukkaita on 620 000.

Perjantaina 14. 9. saavuimme perille, ja majoittumisen jälkeen oli vielä hyvää aikaa tutustua hotellin lähiympäristöön. Rantatien varrelta löytyi pieni ortodoksinen kappeli, jossa varmaan muutkin poikkesivat kävelyretkillään.

Lauantaina kävimme Budvan vanhassa kaupungissa. Oppaanamme oli Ensio, jolle kaupunki oli ennestään tuttu. Budvan kivirakennukset vaikuttavat uusilta, vaikka kaupunki on satoja vuosia vanha. Vanhakaupunki tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1979 ja rakennettiin sen jälkeen uudelleen. Kaupunkia ympäröi linnoitusmuuri. Siellä on kirkkoja, sokkeloisia kujia, monenlaisia putiikkeja ja idyllisiä ravintoloita.

Sunnuntaina teimme kävelyretken läheiselle vuorelle, josta oli hienot näkymät yli Budvan rivieran. Kävelymaasto ei ollut kylläkään yhtä helppoa kuin Kroatian luontopolut, mutta näkymät tekivät vaikutuksen.

Maanantaina oli vuorossa yhteinen retki: ”Vuonojen risteily”. Ohitimme Pyhän Yrjön benediktiiniläisluostarisaaren. Maihin nousimme Gospa od Skrpjelan ( =” Neitsyt Maria kivillä”) tekosaarella. Se syntyi, kun paikalliset alkoivat siirtää mereen kivenlohkareita ja upottaa pieniä kivilastissa olleita veneitä vähäisen kallioriutan ympärille. Näin jatkettiin, kunnes saari oli kyllin suuri kirkon rakentamiseksi. Kappeli valmistui vuonna 1630. Sitä laajennettiin 1700-luvulla kirkoksi, johon lisättiin kahdeksankulmainen kupoli. Sisätiloissa on barokkimaalauksia, ja rakennuksessa toimii myös pieni museo.

Ruokailun jälkeen jatkoimme Kotorin vanhaan kaupunkiin, joka on Unescon maailmanperintökohde. Hyvin säilynyt vanha kaupunki on labyrinttimainen sokkelo muurien sisällä. Upean näkymän siitä olisi saanut kiipeämällä muuria seuraavaa polkua ylös linnoitukselle. Ajanpuutteen ja kuumuuden takia ei kuitenkaan innokkaita löytynyt. Useimmat meistä poikkesivat kiipeilyn sijaan pikkukahviloihin ja matkamuistomyymälöihin. Puusta veistetyn joulupukin olisi saanut 180 eurolla. Veneessä retken aikana meitä ilahdutti pieni Kauko, 8 kk, uskomaton hymypoika.

Tiistaipäivänä osa porukasta osallistui retkeen” Montenegron aarteet”. Me emme siellä olleet, mutta kovasti ylistäviä kommentteja kuulimme hurjista serpentiiniteistä ja upeista maisemista.

Me kävimme uudelleen Budvan vanhan kaupungin kujia ja putiikkeja kiertelemässä. Vastaan tuli kadulla myös seurueemme Tara-hotellin asukkaita, joita ei päivittäin juuri tavannut.

Illalla hotellimme allasalueella oli mahdollisuus nähdä paikallisia kansantansseja. Esiintyjät olivat taitavia, Euroopan-kiertueellakin palkittuja. Kaiken kaikkiaan etelän lämpimässä kuutamoillassa tarjoiltu esitys oli huikea elämys meille kaikille!

Keskiviikkona osallistuimme ”Montenegron villi luonto” -retkelle. Reitti kiersi sisämaassa noin 500 km, ja istuimme bussissa 11 tuntia. Heti matkan alussa oppaamme tarjosi meille snapsit, isänsä rakiaa. Hän kertoi, että Montenegrossa on tapana aloittaa päivä rakia-ryypyllä, koska se avaa äänen ja tuo terveyttä.

Matkan varrella näimme kolme Montenegron viidestä kansallispuistosta. Ensimmäinen niistä, Skutarijärvi, ulottuu Montenegron ja Albanian rajan kummallekin puolen. Se on Balkanin suurin järvi, jota ympäröivät ruoikot ja vuoret. Alue on ekologisesti merkittävä; siellä on tavattu yli 270 lintulajia, esimerkiksi harvinainen kiharapelikaani. Järvialueella on myös Montenegron parhaat viinitilat.
Pääkaupunki Podgorica ohitettiin. Korkealla yläpuolellamme vuoren rinteellä kulki rautatie, jolla näkyi menevän juna, joka aina välillä hävisi tunneleihin.

Seuraava pysähdys oli Moracan luostari. Se on perustettu 1200-luvulla. Sen kalleuksiin kuuluvat upeat frescot 1200 - 1600-luvuilta. Luostarin alueella oli hyvin hoidettu kasvimaa ja puutarha upeine ruusuineen. Nykyään luostarissa asuu kolme munkkia.

Biogradska gora -luonnonpuisto oli seuraava kohteemme. Se on yli 1000 metrin korkeudessa ja ilma oli selvästi viileää. Alueella on kaunis järvi, jota reunustavat rinteet ovat tiheän metsän peitossa. Kansallispuistossa kasvaakin 90 erilaista puulajia. Osa oli valtavan korkeita ja paksuja. Harmiksemme lähempään tutustumiseen ei ollut riittävästi aikaa.

Durmitorin kansallispuiston upeana nähtävyytenä on 1300 metriä syvä Tara-joen kanjoni. Se on koko Euroopan syvin ja maailman toiseksi syvin heti Grand Canionin jälkeen.

Tara-joen ylittää silta, joka rakennettiin 1940-luvulla ja joka oli valmistumisensa aikaan Euroopan suurin betonirakenteinen kaarisilta. Se on 150 metriä korkea ja 365 metriä pitkä. Siinä on viisi kaarta, joista yhden partisaanit räjäyttivät toisen maailmasodan aikana estääkseen italialaisten etenemisen. Heillä oli apunaan yksi alkuperäisistä siltainsinööreistä. Reitti Taran kanjoniin katkesi ilman, että silta kuitenkaan tuhoutui kokonaan. Insinööri jäi väärälle puolelle. Niinpä italialaiset vangitsivat ja teloittivat hänet. Silta korjattiin 1946.

Taran sillan lähellä oli paikka, jossa pääsi laskemaan vaijerilla kanjonin yli: 1000 metriä pitkä liuku, jossa vauhti kiihtyi noin 100 km/h. Porukastamme ainoastaan Kati rohkeni lähteä laskuun.

Tara- ja Piva-jokien väliin jäävällä vuoristoylängöllä on noin 50 yli 2000-metristä huippua. Durmitor on Montenegron parhaita ja suosituimpia vaelluskohteita. Siellä sijaitsevat myös maan hiihtokeskukset.

Loppumatkalla ohitimme alueita, jossa oli maanviljelystä ja karjanhoitoa. Tien varsilla oli tuotteitaan myyviä maalaisia. - Retki antoi hyvän kokonaiskuvan Montenegrosta. Päivä oli pitkä, mutta antoisa!

Torstaina kävimme vielä tutustumassa läheiseen Sv Nikolan saareen, johon oli lyhyt venematka Budvan edustalta. Se on suosittu snorklauspaikka, ja vesi oli vielä kirkkaampaa kuin oman hotellimme rannassa. Kivoja kalliosaaria saattoi kierrellä uimalla. - Illansuussa hotellillamme oli yhteistilaisuus, jossa Taraan majoittuneetkin olivat mukana.

Perjantai oli jo kotiinlähtöpäivä aikaisine aamuherätyksineen!

Päälimmäisenä matkasta jäivät muistoihin kaikkialla ympärillä olleet jylhät vuoret. Kirkas, lämmin ja suolainen merivesi ei myöskään unohdu; se oli varmasti kaikkien matkalaisten mieleen. Hotellimme oli erinomainen ja saimme nauttia monipuolisesta ja maukkaasta ruuasta sekä ihanista tuoreista hedelmistä. Myös aurinkoinen, välillä tosi kuumakin sää seurasi meitä. Yhteiset ateriat ja iltahetket terassilla olivat mukavia ja loivat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tämä oli hieno päätös kesälle! 

Sirkka Reinikka
Katriina Saranen
Sivun alkuun