
Vietämme vireitä eläkevuosia
Olemme joukko ähtäriläisiä eläkeläisiä ja toimimme monella tavalla yhdessä läpi vuoden.
Lounastapaamiset ovat joka kuukausi ähtäriläisissä lounaspaikoissa. Vuosittain teemme kotimaan ja joka toinen vuosi ulkomaan matkan.
Osallistumme vanhusten viikkoon, harrastamme kulttuuria esim. tekemällä teatteriretken joka vuosi ja käsityöpiiri kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa.
Fyysisestä kunnosta huolehtiminen on meille tärkeää. Meistä moni on mukana erilaisissa liikuntaryhmissä. Monet pelaavat golfia tai harrastavat innokkaasti keilailua. Keväällä teemme yhteisen luontoretken. Innostunut joukko harjoittaa muistiaan muistikerhossa.
Kiirastorstaina viemme yhden ystävän, vanhuksen, vammaisen tai jonkun muun kirkkoon pääsiäisen sanoman äärelle. Joulujuhlaa vietämme arvokkaan ohjelman mukaan.
Yhdistykseemme kuuluu noin 180 jäsentä eli olemme kolmanneksi suurin Pohjanmaan piirissä. Yhdistys on perustettu 1981 eli vuosi 2021 oli toimintamme 40. vuosi.
Ähtärin seniorit ry on puolueisiin kuulumaton yhdistys. Se on Kansallisen senioriliiton ja Pohjanmaan kansallisen senioripiirin jäsen.
Päivitetty 30.6.2026/trl
Uutisia senioriliitosta
Kannanotto: Suomi tarvitsee vahvan ja velvoittavan vanhuspalvelustrategian – suositukset eivät turvaa laadukkaita palveluita
18.6.2026
Patina 3/2026 luettavissa nyt netissä!
18.6.2026
Kari Kantalainen jatkaa Kansallisen senioriliiton puheenjohtajana – liittokokous valitsi uudeksi kunniapuheenjohtajaksi Anneli Tainan
11.6.2026
Patina-lehden uusi verkkosivusto on nyt julkaistu!
1.6.2026
UUTUUS! Patinan lukijamatka: Joulutori sekä jouluoopperagaala Salzburgissa 24.-27.11.2026
15.5.2026

Ähtärin seniorit ry on puolueisiin kuulumaton yhdistys. Se on Kansallisen senioriliiton ja Pohjanmaan kansallisen senioripiirin jäsen.



